Hieman jäi taas kaksijakoiset fiilikset viime kuusta. Tavoittelin maksimissaan 1400 euron kuluja, mutta niinhän ne taas karkasivat hieman käsistä. Säästöön jäi silti noin 40 % kuukauden tuloista, joten eipä tuosta itseään liikaa voi ruoskia.

  • Tulot: 2978,23 €
  • Kulut: 1770,10 €
  • Säästöön: 1208,13 €

Kulutavoitteeni taitaa olla nykyiseen elämäntilanteeseen nähden hieman liian optimistinen. Maksan lapsiperheen kuluista suurimman osan, joten 1200-1400 euron kulutus vaatii jo todella kovaa sitoutumista – ja oikeita tähtien asentoja, jottei kuukaudelle osu mitään yllättäviä menoeriä. Viime kuun kulut olisin saanut juuri ja juuri 1400 euroon, jos olisimme jättäneet parin yön kotimaanreissun väliin. Tuollaiseen nuukailuun en viitsi kuitenkaan ryhtyä – varsinkin, kun reissu ajoittui kesälomalleni.

Uudeksi kuukausibudjetiksi voisin asettaa 1750 euroa. Tähän uskon pitkässä juoksussa pääseväni. Toivotaan kuitenkin, että en ylitä sitä heti ensimmäisellä viikolla, sillä autoni ensimmäinen katsastus on parin päivän päästä. Kuumottaa jo valmiiksi, että katsastusmies lätkäisee parin tonnin arvoisen korjauslistan käteeni.

Otin viime viikolla Nordnetin kuukausisäästösopimukseeni uuden ETF:n ja nostin hieman säästösummaa. Aiemmin sijoitin vain S&P 500 -indeksiä ja MSCI World -indeksiä jäljitteleviin ETF:iin, mutta nyt otin mukaan ETF:n, joka sijoittaa sellaisiin yhtiöihin, joiden liikevaihdosta vähintään 50% tulee automaatio- ja robotiikka-alalta. Tuollaiset toimialakohtaiset ETF:t ovat mielenkiintoisia, sillä näin voi ottaa edes pientä näkemystä erilaisten toimialojen kehityksestä. Vastaavia saattaa löytyä paljonkin, mutta olen rajannut oman tiedonetsintäni Nordnetin kuukausisäästösopimuksen piiriin kuuluviin ETF:iin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *