Toukokuu oli menojen puolesta epäonnistunut. Kuukaudelle osui vaatekaapin päivitys, henkilökohtaisten vakuutusten vuosimaksut ja auton huolto, jonka vuoksi kulut kapusivat 2725,41 euroon. Tulopuoli ei ollut huhtikuun veroinen, joten sain toukokuussa säästöön vain 501,08 euroa.

  • Tulot: 3226,49 €
  • Menot: 2725,41 €
  • Säästöön: 501,08 €

Tässä kuussa ei ole suunnitteilla mitään pakollisia ostoja, joten toivon mukaan saan pidettyä kulut kurissa. Tavoitteenani on päästä vähintäänkin alle 1400 euron, mielellään lähemmäs 1200 €. Näin saisin laskettua keskikulutustani, joka on viime kuukausina lähtenyt taas aivan täydelle laukalle. Auto on ollut isoin syy kulujen kasvuun, mutta nyt siihen on hankittu uudet talvi- ja kesärenkaat eikä näköpiirissä ole muutenkaan isoja menoeriä, joten toivon saavani tästäkin aiheutuvat kulut aisoihin. Auto helpottaa niin paljon arkea ja parantaa omaa elämänlaatuani, että en haluaisi siitä luopua. Toki jos vikoja alkaisi ilmaantua jatkuvasti, niin asian joutuisi ottamaan harkintaan.

Huonosta kuukaudesta huolimatta yritykseni tilanteeseen olen tyytyväinen. Koronavirustilanteen vuoksi iso osa asiakkaistamme on irtisanonut sopimuksensa tai laittanut sen tauolle, jonka päälle meillä on iso kasa erääntyneitä myyntisaatavia, joista todennäköisesti realisoituu jonkin verran luottotappioita. Parin viime viikon aikana myyntipuolella on ollut kuitenkin nähtävissä selkeää muutosta. Hyviä liidejä tulee enemmän ja uusia asiakkaitakin saadaan klousattua. Lisäksi kassamme alkaa olla terveessä kunnossa: laskin juuri, että viime kuun lopussa lähetettyjen laskujen jälkeen käytettävissä oleva saldo alkaa olla noin 20k€. Tämä on siitäkin iso virstanpylväs, että noin vuosi sitten suunnittelimme, että voisimme palkata myyjän, kun kassassa on 20k ylimääräistä. Nyt pidetään vain sormet ristissä, että koronavirus ei vie nykyistä liikevaihtoa mukanaan, niin voisimme mahdollisesti rekrytoida sitten, kun tilanne alkaa normalisoitua. Liiketoimintamme selkeästi suurin pullonkaula on myynnissä, joten myyjä saattaisi tuoda todella suuren muutoksen toimintaamme.

Nyt tuntuu hullulta ajatella, että väänsin firmani eteen yli vuoden ilman minkäänlaista palkkaa. Onneksi jaksoin grindata, sillä nyt pääsen poimimaan hedelmiä – ellei korona sitten saastuta niitä syöntikelvottomiksi ennen kuin tilanne ehtii normalisoitua kokonaan. Tuotto-odotus on korkea, mutta mikä tärkeintä, työ on todella mielekästä. En ole vieläkään kokenut minkäänlaisia kyllästymisen tunteita, vaikka olen ollut yrittäjänä kohta 3 vuotta. Yrittäjänä pidän eniten työtehtävien vaihtelevuudesta sekä siitä, että tunnen itseni henkisesti täysin vapaaksi, kun en vastaa töistäni kenellekään muulle. Saan valita työtavat mieleni mukaan ja kehittää asioita, joiden koen sellaista kaipaavan.

Palkkatöissä kyllästyin kirjaimellisesti parissa kuukaudessa. Työtehtävien monotonisuus puuduttaa itseäni jotenkin todella pahasti – todennäköisesti liiankin pahasti, sillä en usko, että näin nopea kyllästyminen on ihan normaaliakaan. Luulen, että pokeriammattilaisuuteni on osittain pilannut kykyni tehdä palkkatöitä. Olen päässyt ison osan elämästäni aivan liian helpolla, joten en vain pääse sellaiseen mielentilaan, jota palkkatöiden tekeminen vaatii. Tässä on myös ehkä suurin syy konkurssipelolleni: en näe, että kykenisin tekemään palkkatöitä lopun elämääni. Minun on näin ollen pakko onnistua yrittäjänä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *