Koronatilanne vei sähköisiä palveluita ja toimintatapoja kertaheitolla vuosikausia eteenpäin. Yhtenä näistä kehitysloikan ottaneista toimintatavoista oli etätyö, joka lisääntyi merkittävästi ympäri maailman. Myös mediassa on hehkutettu paljon etätyön positiivisia puolia. Olen itse pitkälti samaa mieltä siitä, että etätyömahdollisuus on monissa työpaikoissa hyvä käytäntö olla olemassa. Liian suurissa annoksissa se ei kuitenkaan toimi.

Itse olen ollut viimeisen kuukauden yrityksemme uudella toimistolla. Aiempi toimistomme irtisanottiin alkukeväästä vuokranantajamme toimesta, kun toimisto otettiin uusiokäyttöön. Olin näin etätöissä muutaman kuukauden ajan.

Ja voi pojat, että on mukava olla taas etäyhteyden sijaan fyysisesti toimistolla. Työtehoni ovat aivan eri tasolla, kun voin keskittyä 100 prosenttisesti käsillä olevaan työtehtävään. Etätöitä näet haittasi merkittävissä määrin se, että vaimoni ja 1-vuotias poikani olivat myös päivät kotona. Näin keskeytyksiä tuli väistämättä, kun työn lomassa tuli keskusteltua vaimon kanssa ja pelleiltyä lapsen kanssa. Toki tehottomuuden syy on siis löytynyt suurimmaksi osaksi peilistä, mutta pienessä kolmiossa vuorovaikutuksen lopettaminen kokonaan on hankalaa.

Muistan kuulleeni erään verkostoitumistapahtuman luennolla, että jos ihminen katsoo esimerkiksi kännykkäänsä tullutta viestiä kesken työtehtävän, niin kestää pitkän aikaa (~10-20 minuuttia), että aivot palautuvat yhtä keskittyneeseen tilaan, missä ne olivat ennen häiriötekijää. Uskoisin, että sama koskee vuorovaikutusta toisen ihmisen kanssa, joten tällaiset pienet keskeytykset saattavat heikentää keskittymiskykyä merkittävästi.

Toisten etätyöläisten kanssa käymissäni keskusteluissa on moneen kertaan tullut esille sosiaalisten kontaktien puute, jota monet pitävät negatiivisena tekijänä. Itselleni tällä ei ole juurikaan vaikutusta. Toki mielelläni pallottelen uusia ideoita ja juttelen työasioista, mutta tähän riittää helposti pelkkä puhelinyhteys silloin tällöin. Sosiaaliselta kantilta en tunne itseäni mitenkään eristäytyneeksi, vaikka tahkoisin pitkiä aikoja yksikseni jossain pimeässä huoneessa. Syynä tähän on varmasti se, että olen tehnyt lähes koko elämäni yksin etätöitä, kun olen pelannut pokeria ammatikseni.

Näin yrittäjänä tulee väistämättä mieleen myös se, että etätyömahdollisuuden tarjoaminen on työnantajalta merkittävä luottamuksenosoitus. Itse olen kuullut useammalta henkilöltä, kuinka etätöissä voi ottaa vähän rennommin, kun työnantaja ei pysty valvomaan työn suorittamista. Tietokone vain aamulla päälle ja takaisin nukkumaan. Toki työtunnit eivät ole suorassa korrelaatiossa työn tuottavuuteen, joten mikäs siinä, jos etätyöpäivän aikana saa samat tehtävät hoidetuiksi lyhyemmässä ajassa. Työn valvonta asettaa kuitenkin omat haasteensa etätyömahdollisuutta tarjoaville työnantajille – eikä pelkästään valvonnalle, vaan myös työn organisoinnille ylipäätään.

Miten jatkossa?

Alun perin suunnittelimme, että vuokraamme toimiston vasta sitten, kun on selvillä, että onko koronan toista aaltoa tulossa. Tämä toimisto on kuitenkin niin halpa, että aivan sama, vaikka toimistolle ei pääsisikään. (Hinta toki heijastuu toimiston laatuun, mutta olemme kahden miehen yritys, joten tilojen ei tarvitse olla mitenkään prameat. Tasoa ajattelimme nostaa vasta sitten, kun voimme palkata ensimmäisen työntekijämme.)

Jatkossa aion tehdä etätöitä tilanteen mukaan. Itse en niinkään tarvitse työyhteisöä ympärilleni, mutta toimistoympäristön tuoma vaikutus työtehoihini on selkeä. Toimistollamme on paremmat työvälineet (sähköpöytä ja kaksi kunnon näyttöä), joten intensiivistä työpanosta vaativat tehtävät aion jatkossakin suorittaa toimistolla. Sen sijaan vähemmän tietokonetta vaativat työtehtävät voin hyvin tehdä kotoakin. Esimerkiksi myyntityö onnistuu helposti kotoa käsin, kun iso osa työstä tapahtuu puhelimen ja sähköpostin välityksellä. Myyntityössä voi mielestäni ottaa taukojakin enemmän, niin en vaadi samanlaista fokusta kuin monessa muussa työtehtävässä.

Mitä mieltä olet etätyöstä? Soveltuuko se itsellesi ja millaisin annoksin?

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *